La Vista 1983 – 1999

Muistatko vielä tämän ravintolan? Sen Suomen ensimmäisen „oikean ristoranten”?

Italialaisravintolan ilman pitsaa (tai kuten silloin oli oikein kirjoittaa, pizzaa). Ja suomalaisen ravitsemusliikkeen ilman ketsuppia, tilliä, hapanleipää… Palace-yhtiön kummajaisen, jossa suurin osa asiakkaista maksoi ihan oikealla rahalla, ja omallaan vielä.

Esimerkin mauttoman 80-luvun mauttomasta sisustuksesta. Paikan jota vakavasti itsensä ottavat sisustusarkkitehdit karttoivat ja jonne juppien oli pakko päästä.

***

Minä tunnen La Vistan tarinan seitsemän ensimmäistä vuotta hyvin, lopun olen vain kuullut.

Tässä blogissa kerrotaan noista alkuvuosista, siitä mitä La Vistassa tapahtui, mitä siitä kirjoitettiin.

Lehtileikkeitä ja kuvia noilta ajoilta on runsaasti, samoin ruoka- ja viinilistoja. Niistä kaikista lainataan, niitä kommentoidaankin. Muistellaan.

Amarcord…

Tuon Federico Fellinin elokuvan nimi on kuulemma Riminin alueen murretta ja tarkoittaa „näin sen muistan”.

Ehkä muistatte tuon elokuvajulisteen La Vistan seinällä.

Amarcord

Laiva, palatsi, värikästä porukkaa…

Ja lisäksi parhaimmillaan hyvää italialaista ruokaa.

„Impressioita: La Vista iltalämpimässä. Edessä juustoja vaunusta ja frascatia mukissa. Satamaa saartaa sumu, tuuli ajaa sitä edellään kuin tulipalosavua. Oliko se laiva siinä pimeydessä tuikkaavine valoineen karille ajanut Finnjet?”

(Ilkka Kylävaara, Iltalehti 20.12.1986)

Tervetuloa mukaan matkalle!

Ja tarina alkaa, yli 30 vuotta sitten:

c’era una volta a Helsinki…

Kartta

[Muistelut alkavat 25.9.2014, ensimmäinen osa löytyy sivuston pohjalta.]

Pari lehtimainosta 90-luvun alusta

IMG_2046

Syyskuussa -90 korotettiin ilmeisesti hintoja. Jokalauantaisen pikkuilmoituksen päivittäminen ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. 29.9. Hesarissa näkyi olleen sekä vanha mainos että päivitetty versio. Lukija joka tuon huomasi, lienee ollut oikeutettu edullisempaan hintaan.

IMG_2045

Iltaisin yritettiin houkutella myös elokuvissa kävijöitä. Mainos Iltalehdestä 1991.

Mustetta riittää muttei muisteltavaa…

WP_20141204_005

Nyt taitaa tarina olla tältä erää kerrottu.

Kynissä kyllä mustetta piisaisi, muttei juuri löydy mitä kirjoittaa.

Pari tusinaa tarinaa tuossa tosin jo tulikin.

Jos sinulla on Ristorante La Vistaan liittyviä muistoja, joita haluaisit jakaa muiden LV-fanien kanssa, ota yhteyttä.

Grazie!

buon appetito

20.12.1985 Amanda Stop – 80-lukulaista cityohjelmaa

Kuva 1 (27.2.2015 15-53)

Maikkari tarjosi 80-luvulla mm. tällaista makasiiniohjelmaa. Amanda Stopin kohderyhmänä olivat „citynaiset”, pääkaupunkiseudun nuoret ja itsenäiset naispuoliset kulutusjuhlijat. Takatukka ja olkatoppaukset olivat kohdallaan, kaikilla riitti elämässä vauhtia, nautintoja ja – työtä.

Kuva 14 (27.2.2015 16-02)
Vierailijoina tässä jaksossa olivat taiteilija ym. Lauri Nykopp

Kuva 12 (27.2.2015 16-00)Kuva 13 (27.2.2015 16-01)

ja toimittaja, teatterikriitikko ja -ohjaaja Jukka Kajava.

Kuva 2 (20.2.2015 10-40)

 

Kuva 6 (27.2.2015 15-56)

Mukana myös ihana mediapersoona Hantta Krause

Kuva 10 (27.2.2015 15-59)Kuva 11 (27.2.2015 16-00)

ja tanssiryhmä Jazz Girls.

Kuva 8 (27.2.2015 15-58)Kuva 9 (27.2.2015 15-58)

Kuvauspaikkoina studion lisäksi kuntosaleja ja helsinkiläinen suosikkiravintola Ristorante La Vista.

Jukka Kajava La Vistassa(Pelkkä La Vista -osuus löytyy edellisestä postauksesta ja täältä.)

Kuva 3 (27.2.2015 15-55)

Citynainen (tai kaksi) kohtaa citymiehen: Tää on niin kasaria…

citymiehen jäljillä

24.4.1985 City Nainen -ohjelmassa vieraana oli pitkänlinjan paljasjalkainen stadilainen uraohjus Thomas Zilliacus.

Citymies saapuu...

Citymies saapuu…

Citymies on täällä...

Citymies on täällä…

Haastateltava

Haastateltava

Haastattelijat

Haastattelijapari

Valitettavasti vanhan, tv-ohjelman taltioimiseen käytetyn VHS-nauhan laatu on niin heikko, että tämän ehkä Ristorante La Vistan interiööriä runsaimmin hyödyntäneen pätkän visuaalinen anti jää vähän vaatimattomaksi.

Arvotaidetta

Arvotaidetta

No, ehkä tuolta rakeiden ja värinöiden välistä voi vielä jotakin La Vistan värikylläisestä arjesta aistia.

Hovimestari Ville-Matti vilahtaa kuvissa myös

Hovimestari Ville-Mattikin vilahtaa kuvissa

Jälkiruokavaunu, Dolci al carrello, saa pienen sivuosan myös tässä ohjelmassa.

Dolci al carrello

Dolci al carrello

Thomas elämää suurempien valintojen äärellä

Thomas elämää suurempien valintojen äärellä

Alkuteksti

Mutta saatiinko lopulta vastaukset ohjelman alussa esitettyihin kysymyksiin?

PS. Valitettavasti (edelleen tätä valittelua, mutta kuluneet useat vuosikymmenet ovat jättäneet jälkensä paitsi veehooässien tallennuslaatuun myös tämän kirjoittajan kykyyn tallentaa todellisuutta paikoin kuin hämärästi ja rakeisesti…) toisen toimittajattaren nimi on nyt kateissa. Mi dispiace…

Ken on hän?

Ken on hän?

Tertta Saarikon sentään muistan. Noihin aikoihin hän oli La Vistassa usein nähty vieras, „Stadin mafioso” Ilkka Kylävaaran seurassa.

Tertta Saarikko

Tertta Saarikko

Tällä kertaa tv-näkyvyyttä saatiin – mitä ilmeisimmin – juuri vakkariasiakas Tertan kautta. Joitakin aikoja sitten tässä blogissa esitellyn Mehukkaiden tarinoiden keittiö -ohjelman tuottajan, Proforra Productsin johtaja Paul Raudsepp puolestaan oli toinen hyvin tuttu kasvo La Vistasta.

Piirit olivat tietysti pienet, mutta kyllä siinä ravintolan omaa onnistumistakin tarvittiin. Sanoivatpa tiukkapipoisimmat sisustusarkkitehdit La Vistan kitschistä mitä tahansa. Tai eräät italialaisen keittiön saloihin aurinkorannoilla perehtyneet asiakkaat ravintolan ruoasta ja palvelusta.

Vai mitä, Ile…

Herkullisten tarinoiden keittiöstä ja ruokapöydästä

mehukkaiden tarinoiden keittiö

Kolmostelevisio lähetti 3.12.1987 ensimmäisen jakson Proforra Products Oy:n tuottamasta uudesta ruokaohjelmasta „Mehukkaiden tarinoiden keittiö”.

Siinä italialaisen keittiön – tai pitäisikö oikeammin sanoa italialaisten keittiöiden – saloja paljastettiin Ristorante La Vistassa. Pöydän ympärillä istuivat toimittaja Riitta Pojanluoma, mainosmies Pekka Råman, hovimestari Carlo Guarini, keittiömestari Gero Hottinger ja ravintolapäällikkö Jukka T. Kostiainen.

Riitta Pojanluoma

Riitta Pojanluoma

Ohjelman alku ei vaikuta oikein lupaavalta – esittelyt menevät vähän sinne päin ja yksi puhuu antipastasta, toinen antipastista, kolmas antipastosta, eikä parmesaanin tarjoamisesta pastan kanssa tule oikein tolkkua siitäkään – mutta  pienten alkukangertelujen jälkeen rupeaa kehittymään ihan kohtuullista katsottavaa ja kuunneltavaa.

Antipasto di carne

Antipasto di carne

Kun edellisessä artikkelissa kritisoitiin Till bords!” -ohjelman antipastolautasen sisältöä, siis sitä että lautaselle oli mahdutettu lähes kaikkea mitä kaapista löytyi, niin tällä kertaa ei asiassa ole huomauttamista. Oltiin ortodoksisempia ja pitäydyttiin vain yhdessä tuoteryhmässä: alkupala muodostui ainoastaan erilaisista lihatuotteista ja muutamasta oliivista.

Carlo Guarini

Carlo Guarini

Tai jäihän Crostini alla fegatinin esittely vielä vähän sekavaksi sekin. Pienen, paahdetun patonkikiekon päällä oli broilerinmaksatahnaa. Oliko tuo „seos” sitten ruokahaluaherättävän näköistä vai ei, sitä Riitta voi miettiä uudestaan sitten mämmiä lusikoidessaan. Ja kuten Carlo sanoi: maku on tärkeintä.

Crostinin määritelmään olisi voinut pysähtyä tuokioksi pidempäänkin, sen verran sekavaa oli (ja on yhä) tämän sanan käyttö Suomessa. Ihan lyhyesti: crostini on tuo patonkikiekko, bruschetta (sch, sch, sch! – ja ääntyy äskoona, sk,sk,sk…) puolestaan se paahdettu ja päällystetty maalaisleipäviipale. Piste.

Prosciuton valmistuksesta sai katsoja varsin selvän kuvan. Itse asiassa Guarinien vanhan sukureseptin mukaan kinkkua ilmakuivattiin La Vistassakin siihen aikaan kun Italiassa valmistettua prosciuttoa ei vielä ollut saatavilla.

gero hottinger

Gero Hottinger

Italialaisen aterian koostumus; antipaston sisältö ja tarkoitus; pastan valmistus ja sen osuus aterialla; „pääruoan” lisäkkeet; jälkiruoat… Paljon tulee esiteltyä aterian kuluessa. Ja jollain tapaa italialaisestikin, hälisevästi, toistensa päälle puhuen – vain kädet eivät heilu, Carlollakaan.

pekka ja gero

Pekka Råman ja Gero Hottinger: Saluti!

Mutta niinpä vain viinit sivuutettiin tässäkin ohjelmassa. Pekka lienee ollut mukana viinituntemuksensa vuoksi, mutta hän ei juuri ääneen pääse. Tai ehkäpä pääsikin, mutta se osa filmiä on jäänyt sitten leikkaamon lattialle.

Sen huomaa mm. ohjelman loppupuolella, kun äkkiä ruvetaan puhumaan jostakin kompastumisesta, että „ainoa kompastus oli toi pasta…” – siis mitä? Antaako ravintolapäällikkö tässä kameroiden (no, yksi kamera siellä vain oli) edessä pyyhkeitä pastakokilleen?

Ei, vaan ohjelman outo leikkaus vie yks kaks jonkun viinikeskustelun lopulle: Ateria on vedetty läpi yhdellä arkisella viinillä, kummemmin kruusailematta. Viiniksi oli valikoitunut keveähkö toscanalainen Chianti Ruffino (pullon muodosta päätellen), joka onkin aivan oiva hyvin toscanalaistyyppisen antipaston kanssa ja menee mukavasti myös kanan seurana. Tonnikalapastan kaveriksi siitä ei oikein ole, mutta kuten ravintolapäällikkö viisastelee, eipä Italiassa pastan yhteydessä juuri viiniä välttämättä niin juodakaan.

mehukkaiden tarinoiden keittiö 2

Kostiainen kaataa Chiantia, vaihteeksi omaan lasiinsa.

Tähän tapaan sivistettiin suomalaiskatsojia 80-luvun lopulla. Makaronin syöminenkin oli taitolaji, taidetta suorastaan… Ainakin tämän italialaisravintolan pyörittäjien mielestä.

Siinä missä bisneshenkinen turistiravintola Italiassa olisi kiikuttanut pöytään pitsalistan, pastalusikan ja ketsuppipullon, ja tehnyt sekä vieraat että omistajansa tyytyväisiksi, La Vistassa väännettiin taidetta ja kurssitettiin asiakkaita…

Mutta jonkun sekin oli tehtävä.

Pastaohje

PS. Kiitokset vielä näin vuosien päästä Sipelle ja Sarille.